how is this possible

koulua takana melkein 3 viikkoa, ja vieläkin maistuu mannalta. elämä hymyilee, paino laskee : tänä aamuna tasan 47 kiloa. BMI siis 17.3.
hommasin eilen kuntosalijäsenyyden, joten nyt saa kilot pikaisesti kyytiä. heti tänään on ensimmäinen käynti tiedossa. lisäksi aion alkaa taas hiilihydraatittomalle dieetille (karppaukseen se ero etten todellakaan aio alkaa nostaa rasvan määrää tai luopua kevyttuotteista).
ajattelin sellaista, että kävisin kaupassa ma, ke, ja la.
tässä kauppalappu:

-kananmunan valkuaisia tetrassa
- kananmunia
-kanaa tm. lihaa
-vähärasvaista juustoa
-pro feel- jogurttia
- maitorahkaa

näiden lisäksi aion sallia itselleni yhden päivän viikossa, jolloin hiilareita saa tulla hedelmistä ja marjoista. se päivä olkoon vaikka sunnuntai.
salilla aion ainakin näin alkuun käydä 2-3 krt viikossa, se riittänee kunnon kohotukseen ja rasvan palamiseen.

ymmällään ja hämmästynyt

uutta koulua takana ensimmäinen viikko, enkä voi uskoa, että olen vieläkin ihan innoissani! tää vaikuttaisi nyt siltä mun jutulta. en ole myöhästynyt kertaakaan tai lähtenyt kesken päivän kotiin. teen annetut tehtävät, hyvillä mielin.

painoa tänä aamuna 48.1 kiloa, BMI 17.7. noussut 300g eilisestä, mutta en ole surullinen. olen pelkästään hämmästynyt että olen saanut sen laskemaan noinkin alas :)

tänään on varattu 3 tunnin aika mani- ja pedikyyriin, superhemmottelua! ihanaa päästä vähän rentoutumaan. sen jälkeen menen vanhemmilleni hakemaan rahaa koulutarvikkeisiin ja moikkailemaan koiriani, hyvä ja mukava päivä siis tiedossa.

forgotten past, please don´t come back

olen tyytyväinen edistymiseeni, en halua enää palata siksi sekoilevaksi, agressiiviseksi, joka toinen päivä bailaavaksi hirviöksi joka joskus olin. eikö vaan? miksi muut - ihmiset jotka on tuntenut mut jo tosi kauan - sitten tuntuu ikävöivän sitä yllytyshullua ihmisrauniota joka kerran olin minä.. miksi en kelpaa tällaisena, miksei ne voi olla ylpeitä, että olen saanut elämäni edes jotenkuten kuntoon?

paino tänään 48,7kg.

please don´t call me fat

leikkasin hiukset lyhyiksi. vaalensin mustan, vallattoman laineikkaan leijonanharjani takaisin platinanvaaleaksi. en näytä enää yhtään itseltäni. toisaalta sitä juuri kaipasin, toisaalta tuntuu kun olisin hukannut itseni, kun peilistä tuijottaa takaisin viera hahmo.. muutenkin on vähän kadotettu olo. hukassa. elän elämässäni murrosvaihetta, pitäisi osata päättää, kumpaan suuntaan lähden taivaltamaan. jatkaakko tervehtymistä - ei oksentelua, ei superpaastoja, ei viinaa tai muita päihteitä -, vai taantuakko takaisin toivottomuuden aikakauteen? yrittääkkö käydä koulua, vai asennoituakko jo ennakkoon ajattelumallilla; minusta ei ole tähän? syödäkkö lääkkeet kiltisti joka päivä, vai olla ottamatta määrättyä annostusta ja elää hurjia nousuja silläkin uhalla, että romutan kaiken tähän asti rakentamani? jatkaakko holtitonta ostostelua vararikkoon, vai hankkiakko apua, harkitakko sen onnen menettämistä, kun on aina jotakin uutta? 

asiasta kukkaruukkuun: hiustenleikkuun myötä paljastui jumalaisen kaunis niskasta törröttävä nikamarivistö. se sai minut jälleen vanhan tutun ristiriidan eteen: haluanko edelleen aina vain laihemmaksi, pienemmäksi, vai tavoittelenko aikuiselämään siirtyneenä pysyvyyttä ja tasapainoa kehonkin kannalta.
tiedän, etten ole ylipainoinen. tiedän, ettei minut tarvitsisi laihtua. mutta silti... toinen puoli minusta huutaa edelleen; laihdu, ryhävalas, laihdu nyt jo! 

release the tigers

painajaisia kotiinpaluusta. parin päivän päästä mun pitäisi muuttaa takaisin kotiin, ja alkaa taas elää kuin vastuuntuntoinen aikuinen. mä en halua. mä pelkään että paniikki iskee taas, että tunne siitä, kuinka joku vainoaa mua, palaa. sen takia mä sieltä aikoinaan kesän alussa lähdin porukoille punkkaamaan. mutta nyt ei enää mitkään tekosyyt auta, koulu alkaa pian ja mun on pakko mennä takaisin.

tästä päivästä eteenpäin yritän laihtua vielä mahdollisimman paljon ennen skolen starttaamista. 11 päivää aikaa. ei se paljon ole, mutta on ihmeitä tehty lyhyemmässäkin ajassa. en nyt laita mitään painotavoitetta, vaan punnitsen huomen aamuna itseni ja seuraavan kerran sunnuntaina 12. päivä, ja toivon parasta mahdollista tulosta.

tänään on kivelässä lääkäri, ja joudun kertomaan, että hukkasin yhden kyselykaavakkeen.. huooh. ja sitten on terapia. ja sitten on 8 h iltavuoro. kello on vasta kahdeksan, ja mietin jo nyt: eikö tää päivä koskaan lopu?